Aihearkisto: Yleinen

Jimi Seron isännöimä Rock’n’Roll Forever Club jatkuu

Perinteistä rockia vaaliva, Jimi Seron isännöimä Rock’n’Roll Forever Club jatkuu Semifinalissa perjantaina 21. lokakuuta. Lavalla nähdään kotimaiset rouhean bluesin ja rockin lipunkantajat Juniper Inc ja The Muddies.

Aiemmin tänä vuonna kehutun First Blood –nimisen debyyttialbumin julkaissut valkeakoskelainen The Muddies nojaa vahvasti sellaisiin rockin klassikkobändeihin kuin vaikka AC/DC ja Motörhead, kun taas helsinkiläistä Juniper Inciä on verrattu mm. Led Zeppeliniin ja Allman Brothersiin. Molemmat bändit ovat tunnettuja hikisistä live-keikoistaan.

Odotettavissa onkin, että viikko sitten vietetyn klubin avajaisten oli lähes hurmoshenkinen tunnelma jatkuu Semifinalissa ja jälleen koetaan unohtumaton ilta rock’n’rollin parissa.

Rock’n’Roll Forever Clubeja isännöi ex-Smack basisti Jimi Sero. Hän vastaa klubien ohjelmasta. “Idea uudesta klubista on muhinut mielessä jo pitkään. Klassinen rock’n’roll ja blues -musa on jäänyt liikaa paitsioon live-tarjonnassa. Nyt saadaan vihdoinkin oma klubi ihmisille jotka rakastavat rock’n’rollia!”, Jimi kertoo. Rock’n’Roll Forever Club järjestetään kerran kuussa.

Levyjä illan aikana soittaa DJ Jimi Sero. Myös Rock’n’Roll Forever Helsinki 1965 pop up shop on auki koko illan. Myynnissä mm. vaatteita, levyjä ja kirjoja.

Ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 29.9. klo 09:00.

Rock’n’Roll Forever Club
Pe 21.10. Semifinal, Helsinki
The Muddies
Juniper Inc
DJ Jimi Sero
Rock’n’Roll Forever Helsinki 1965 pop up shop

Liput 8€ ennakko (+palvelumaksu) ja 10€ ovelta. Ennakko Tiketti

KOKOONPANOT:
The Muddies
Konsta Kupiainen – laulu ja kitara
Arto Kupari – kitara ja laulu
JaskaJaska Ohvanainen – rummut ja laulu
Jere Saajoranta – basso ja laulu

Juniper Inc
Willie Juniper – basso
Ace Mark – laulu ja kitara
Pete Beard – rummut ja perkussiot

NETTISIVUT:
Rock’n’Roll Forever Club:
https://www.facebook.com/Rocknroll-Forever-CLUB-249807598727153/
The Muddies
https://www.facebook.com/TheMuddiesFinland/
Juniper Inc
https://www.facebook.com/Juniper-Inc-490453911160286/

Mondo Generator yllätyskeikalle Bar Looseen!

Todellakin, muiden muassa KyussQueens of the Stone Age ja #Dwarves -yhtyeissä vaikuttaneen laulaja-basisti Nick Oliverin luotsaama stoner metal -bändi Mondo Generator saapuu yllätyskeikalle Looseen!!! Yhtyeen maanantainen Tavastian keikka oli tutusti rouhivan raskas ja sähköinen. Loosessa Mondo Generator esiintyy poikkeuksellisesti akustisella setillä, joten yhtyeen tuotanto asettuu täysin uuteen valoon. Tosin, ei akustinen tuotanto täysin vierasta Oliverin diskografiassa ole, sillä QOTSA-välirikon jälkeen Oliveri julkaisi ensimmäisen Demolition Day -nimeä kantavan soololevynsä, joka oli sovitukseltaan juurikin akustinen. Todellista herkkua tiedossa ja keikalle on VAPAA PÄÄSY!

Faktaa: Mondo Generator on vuonna 1997 perustettu yhtye, jonka ensimmäisellä levyllä – Cocaice Rodeo – soitti muiden muassa QOTSA-kippari Josh Homme. Yhtyeen jäsenistö on vaihdellut Oliveria lukuunottamatta vuosien varrella. Kaiken kaikkiaan Mondo Generator on julkaissut neljä albumia uransa aikana.

YouTube: http://www.youtube.com/watch?v=UrdgKo9pM0k
Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/Mondo_Generator

Ovet klo 18 // Show klo 24 eli ehtii jatkoille RHCP:n keikalta // Vapaa pääsy // K18

Facebook event: https://www.facebook.com/events/1262384050458587/

Stoner rock -legenda Mannhai tekee paluukeikan!

Stoner rock -legenda Mannhai kokoaa rivinsä kahdeksan vuoden tauon jälkeen yhtä keikkaa varten. Yhtye esiintyy Helsingin Semifinaalissa 14. lokakuuta. Lavalla nähdään vuonna 1999 perustetun yhtyeen alkuperäiskokoonpano. Tällä kokoonpanolla Mannhai on esiintynyt viimeksi vuonna 2004.

Uransa aikana Mannhai julkaisi neljä albumia, teki lukuisia kiertueita ja bändin tunnetuin biisi on klassikoksi muodostunut Spiritraiser. Alkuperäinen laulaja, Xysmassakin laulanut Joãnitor jätti yhtyeen vuonna 2004, jonka jälkeen Mannhai jatkoi uraansa uuden laulajan, Pasi Koskisen kanssa aina vuoteen 2009 saakka.

Lämppärina Semifinalissa nähdään sielukkaaseen ja perinteiseen rockiin nojaava Blue Eyes Sons.

Konsertti:
Pe 14.10. Semifinal
Klo 22:30 Blue Eyed Sons
Klo 23:30 Mannhai

Liput 7,50€ ennakkoon, 8€ ovelta. Ennakkomyynti Tiketti.
https://www.tiketti.fi/Mannhai-Blue-Eyed-Sons-Semifinal-Helsinki-lippuja/41503

Facebook event:
https://www.facebook.com/events/298779130477251/

Kokoonpano:
Joãnitor – Vocals
Ile – Guitar
Oppu – Bass
Junior – Drums

Tuukka Temosen ohjaama Spiritraiser-video: https://www.youtube.com/watch?v=5oqxja22cPI

Mannhai: https://www.facebook.com/mannhaiofficial/

Rockhopper Agency Announces Signing of Svetlanas

Booking agency Rockhopper Agency today announced that it signed Russian/Italian punk act, Svetlanas. The band features noted musicians from Russia, Italy and United States, and has extensive .

With an angry, energetic and powerful live show, Svetlanas have been winning over audiences across the globe. Front woman Olga’s confrontational performances and threatening vocals got the act banned from Russia in 2014. Luckily, they helped win over punk fans and rock icons alike, from Jello Biafra to Malcolm McLaren to Kiss’s Gene Simmons.

“I am extremely pleased to be working with such a seasoned, professional act,” stated Archie Dani, Rockhopper’s Los Angeles agent. “Svetlanas have performed at many top events, such as SXSW and the Vans Warped Tour. I look forward to getting them in front of festival audiences in Europe and Scandinavia and increase their visibility domestically.”

Svetlanas is not a one-woman show. In addition to Moscow native Olga on vocals, the band also features former Queens of the Stone Age and current Mondo Generator bassist Nick Oliveri. The sole American shares the stage with Italian guitarists and drummer, Mr. Ginger, Diste and Steve.

http://www.svetlanas.su

Mind of Doll kiertueelle uuden materiaalin kera!

Mind of Doll on viime aikoina viihtynyt studiossa ja uutta materiaalia alkaa olla mukavasti paketissa. Biisejä olisi levyllinen, mutta vielä on auki, mitä lopulta tulee syksyllä ulos. Kuten monet muutkin bändit, myös Dollit pohtii mikä olisi paras ratkaisu: täyspitkä, EP, tuplasinkku tai jotain muuta.

“Vielä on pohdinnassa mitä tulee, mutta alkuun laitetaan ulos ainakin sinkku ja video” toteaa laulaja Visa Heinonen. “Ajan henki on muuttunut, eikä täyspitkän levyn tekeminen ole itsestäänselvyys bändille, vaan haistellaan vähän mikä toimisi parhaiten.”

Keikat on kuitenkin koko homman suola ja edellisestä kiertueesta on kulunut jo tovi. Nyt syksyllä Mind of Doll lähtee taas tien päälle, kun Snakehead Fish Tour starttaa On The Rocksista to 15.9.2016. Tällä keikalla on mukana The Empire Strikes, joten aidon katurockin ystäville on tarjolla kaksi kovaa ja todella energistä livevetoa.

Kiertuepäivät ja –paikat:
15.9. On The Rocks, Helsinki /w The Empire Strikes
30.9. Rock & Roll, Tarto (EST)
1.10. Fontaine Palace, Liepaja (LT)
14.10. Bar Ihku, Tampere
29.10. Bar Ohku, Oulu
5.11. Taskari, Espoo
10.12. Vernissa, Vantaa /w The Empire Strikes, White Trash

Lisää keikkoja ilmoitetaan myöhemmin!

Nettisivut
Facebook

Keikat: Maria Olin-Bolin, maria@rockhopper.fi, 040 594 3444

The Peckham Cowboys avaa Tavastian uuden rock’n’roll-klubin!

Brittiläinen The Peckham Cowboys avaa Tavastian uuden Rock’n’Roll Forever klubisarjan. Yhtye tarjoilee sellaista likaista bluesia, jollaista nykyään kuulee harvoin. Vuonna 2014 British Blues Awards gaalassa paras albumi ja paras vokalisti –palkinnoilla palkitun bändin kokoonpanoon kuuluu muiden nimekkäiden jäsenten lisäksi suomalaisille tuttu pitkän linjan rock-työläinen Timo Kaltio.

Rock’n’Roll Forever Clubin avajaisissa lavalle nousee itseoikeutetusti myös kotimainen superkokoonpano Rock’n’Roll Night School. Kokoonpanoon kuuluu Jyrki 69 (The 69 Eyes), Jimi Sero (Smack, The Balls, Problems?), Toni Laine (New Rose, Hangmen Jury), Jarkko Nikulainen (Fishfaces) ja keikalla nähdään Special guestinä myös Eduardo Martinez (Flaming Sideburns).

Illan avaa The Wyman Family akustisella keikallaan ja DJ:nä toimivat Very Special guest DJ Jussi 69 ja Jimi Sero.

Avajaisia vietetään torstaina 22. syyskuuta ja avajaisilta omistetaan Smackin Clauden muistolle, jonka poismenosta tulee tuolloin kuluneeksi 20 vuotta.

Rock’n’Roll Forever Clubeja isännöi ex-Smack basisti Jimi Sero. Hän vastaa klubien ohjelmasta. “Idea uudesta klubista on muhinut mielessä jo pitkään. Klassinen rock’n’roll ja blues -musa on jäänyt liikaa paitsioon live-tarjonnassa. Nyt saadaan vihdoinkin oma klubi ihmisille jotka rakastavat Rock’n’Rollia!”, Jimi kertoo. Rock’n’Roll Forever Club järjestetään kerran kuussa. Jokaisella klubilla avataan myös Jimin Rock’n’Roll Forever Helsinki 1965 pop up shop, jossa on myynnissä mm. vaatteita, levyjä ja kirjoja. Varsinainen kauppa viettää tänään avajaisiaan Kalliossa osoitteessa Porvoonkatu 3.

Rock’n’Roll Forever Club
To 22.9. Tavastia, Helsinki
Ovet avautuvat klo 19.00

The Peckham Cowboys
Rock’n’Roll Night School
The Wyman Family Acoustic
Very Special Guest DJ Jussi 69
DJ Jimi Sero
Rock’n’Roll Forever Helsinki 1965 pop up shop

Kokoonpanot: 

The Peckham Cowboys:
Dale Hodgkinson
Marc Eden (Slash/DNA Doll)
Nigel Mogg (Quireboys)
Timo Kaltio (Cherry Bombz/Cheap and Nasty)
Duncan Mackay (Primal Scream)
Ryan McCormick (Stacie Collins Band)

Rock’n’Roll Night School
Jyrki 69 (The 69 Eyes)
Jimi Sero (Smack, The Balls, Problems?)
Toni Laine (New Rose, Hangmen Jury)
Jarkko Nikulainen (Fishfaces)
Special guest Eduardo Martinez (Flaming Sideburns)

The Wyman Family Acoustic
Papa Son Wyman (45 Degree Woman)
Ace Mark (Bigelf)
The Punisher (Flaming Sideburns)
Marco G Stone (Milestones)
Sammy Dolina

Liput: Ennakko Tiketti.fi 20€ sis. palvelumaksun, ovelta 22€

Nettisivut:
Rock’n’Roll Forever Club:
https://www.facebook.com/Rocknroll-Forever-CLUB-249807598727153/
The Peckham Cowboys
http://www.thepeckhamcowboys.co.uk
Rock’n’Roll Night School
http://www.facebook.com/rocknrollnightschool
The Wyman Family
http://www.thewymanfamily.net

ROCK’N’ROLL FOREVER CLUB / TAITEELLINEN JOHTAJA
Jimi Sero, Email jimi@sero.fi

PROMOOTTORI/LISÄTIEDOT:
Rockhopper Agency / Juha Juoni, Puh 0500 904932, Email juha.juoni@rockhopper.fi

Irina palaa keikoille ja lähtee pitkälle kiertueelle syksyllä!

Aina positiivista energiaa huokuva Irina julkaisee syksyllä uuden albumin ja lähtee pitkän tauon jälkeen bändinsä kanssa koko loppuvuoden kestävälle kiertueelle. Kolmisenkymmentä keikkaa käsittävä kiertue starttaa syyskuussa ja jatkuu aina joulukuun puoliväliin saakka.

“On niin siistiä päästä taas kiertueelle bändin kanssa. Keikkailu on vain niin super-hienoa, että on mahtavaa päästä koko loppuvuodeksi kiertueelle. Tästä tulee unohtumaton rundi!”, Irina hehkuttaa.

Tuleva albumi on Irinan uran seitsemäs studioalbumi ja sillä kuullaan vahvoja pop-biisejä, jotka ovat tiukasti kiinni tässä ajassa ja omaavat Irinalle omaleimaisen poljennon, unohtamatta pysäyttäviä balladeja. Esimakua tulevasta levystä antoi keväällä julkaistu ensimmäinen, ”En olekaan valmis”-niminen single. Levyn tuottaa Jyrki Tuovinen.

Kiertuepäivät ja –paikat:
– pe 16.09. Forssa, Bar 54
– la 17.09. Turku, Venus Nightlife
– pe 23.09. Lahti, Möysän Musaklubi
– la 24.09. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi
– pe 30.09. Rovaniemi, Pohjanhovi
– la 01.10. Rukatunturi, Rukahovi
– pe 07.10. Salo, Kulttuurikeskus Kiva
– la 08.10. Espoo, Sellosali
– pe 14.10. Heinola, Hotelli Ravintola Tukkijätkä
– la 15.10. Helsinki, Virgin Oil co
– pe 21.10. Seinäjoki, Ilona-viihdemaailma
– la 22.10. Kauhajoki, Hotelli-Ravintola Aronkeidas
– ke 26.10. Turku, Viking Line M/S Grace
– pe 28.10. Joensuu, Ilona
– la 29.10. Ähtäri, Club B52
– pe 04.11. Kotka, Amarillo
– la 05.11. Jämsä, Himos Areena
– pe 11.11. Viitasaari, Pihkuri
– la 12.11. Kauhava, Yökerho Tiikeri
– su 13.11. Vaasa, Vaasan kaupunginteatteri
– pe 18.11. TBA
– la 19.11. Lappeenranta, Old Cock
– pe 25.11. Sirkka, Hullu Poro Areena
– la 26.11. Rukatunturi, Ravintola Piste
– pe 02.12. Kuopio, Ilona-viihdemaailma
– la 03.12. Kouvola, Amarillo
– pe 09.12. Jyväskylä, London
– la 10.12. Eura, Osmantupa
– pe 16.12. Tampere, Ilona-viihdemaailma,

Nettisivut: http://www.irinansivut.com

Mondo Generator Suomeen!

Laulaja-basisti Nick Oliverin luotsaama stoner metal bändi Mondo Generator saapuu Suomeen osana Euroopan-kiertuettaan. Mm. Kyuss, Queens of the Stone Agesta ja Dwarves yhtyeissä vaikuttanut Oliveri perusti Mondo Generatorin vuonna 1997. Yhtye on julkaissut 4 albumia, joista kootaan nyt koittavan kiertueen alla ilmestyvä best of -kokoelmalevy. Yhtye esiintyy Tavastialla maanantaina 12. syyskuuta.

”Olemme todella odottaneet tilaisuutta päästä esiintymään Suomeen uudelleen”, kertoo Oliveri viestissään. ”Fanit olivat aivan uskomattomia viime kerralla ja nyt olemme todella otettuja myös siitä, että pääsemme tällä kertaa soittamaan Tavastialle, yhdelle Euroopan vanhimmista rock-klubeista”.

Kokoonpano:
Nick Oliveri – laulu ja basso
Mike Pygmie – kitara
Jeff Bowman – rummut

Konsertti:
Ma 12.9. Tavastia, Helsinki
Liput 20€ ennakko, 22€ ovelta
Ennakko: Tiketti http://www.tiketti.fi/Mondo-Generator-USA-Tavastia-klubi-Helsinki-lippuja/40843

Pingviinikesä-klubit jatkuvat Tavastialla!

Tavastian Pingviinikesä-klubisarja jatkuu heinä- ja elokuussa. Heinäkuun klubilla kesästä nautitaan tanssiaskelin, kun taas elokuun illan teema on rosoisempi punk ja rock.

Pingviinikesä Vol 3 järjestetään keskiviikkona 27. heinäkuuta. Juhlatunnelmasta vastaavat soulia, funkia, reggaeta ja rockia yhdistelevä Dimjami, Skandinavian afrobeat -bändi Kaveri Special ja Gasellit-rapbändistäkin tuttu Hätä-Miikka.

Elokuun Pingviinikesä Vol 4 –klubi on punkin ja rockin juhlaa. Lavalla nähdään post-punkia ja garage yhdistelevä Hopeajärvi, paluun tehnyt 80-luvun punklegenda Nolla Nolla Nolla ja Jukka & Jytämimmit bändistäkin tuttu Mara Balls.

Pingviinikesä-klubit tuovat Tavastian lavalle nosteessa olevia, tämän hetken mielenkiintoisimpia uusia nimiä. Klubit järjestetään kerran kuukaudessa kesän ajan aina kuukauden viimeinen keskiviikko.

Ke 27.7. Pingviinikesä Vol 3:
Dimjami
Kaveri Special
Hätä-Miikka
Facebook event: https://www.facebook.com/events/1741309999490785/

Ke 31.8. Pingviinikesä Vol 4:
Hopeajärvi
Nolla Nolla Nolla
Mara Balls
Facebook event: https://www.facebook.com/events/1203361969697959/

Liput: Ennakko Tiketti.fi 13,50€ sis. palvelumaksun (1,50€), ovelta 14€
Pingviinikesä-klubit ovat Tavastian ja Rockhopper Agencyn yhteistuotantoa.