Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2022

Black Royal Rockhopperin rosteriin – uusi agentti buukkaajanaan

Pirullisen tarttuvaa death metallin ja sludgen sekoitusta mättävä Black Royal siirtyi Rockhopperin rosteriin. Itse musiikkiaan Death Bluesiksi kutsuvan bändin agenttina toimii Ville-Veikko Laaksonen, joka aloitti juuri työnteon Rockhopperilla.

Black Royal on julkaissut kaksi EP:tä ja kolme täyspitkää albumia, joista kaksi (Lightbringer 2018 ja Firebride 2020) julkaistiin ruotsalais-suomalaisen Suicide Recordsin kautta. Vuonna 2021 Black Royal teki sopimuksen yhdysvaltalaisen M-Theory Audion kanssa, jonka kautta kolmas ja uusin albumi Earthbound julkaistiin 21.10.2022.

Tähän mennessä yhtye on kiertänyt 15 maassa ympäri Eurooppaa. Lavalla bändi loihtii esiin äänimassan, joka saa yleisön epäilemään olevansa osa häpeämättömän groovia demonista rituaalia – tai mustaa ja hikistä death’n’roll -settiä.

Ville-Veikko on porilainen pitkän linjan musiikkivaikuttaja. Hänet tunnetaan muun muassa Atlases ja Marto -yhtyeiden kitaristina. Hän on toiminut aiemmin keikkamyyjänä oman yrityksensä Meara Musicin kautta, joka on toiminut myös levy-yhtiönä. Meara on myös järjestänyt liveklubi-iltoja Porissa. Ville-Veikko on siis musiikin moniottelija.

Black Royalin lisäksi Ville-Veikko hoitaa jatkossa muun muassa Atlasesin ja Marton buukkaukset.

Ville-Veikko Laaksonen