Arkistot päivän mukaan: 5.3.2020

Kemopetrol palaa

Pitkään hiljaiseloa viettänyt Kemopetrol tekee paluun. Bändin debyyttialbumi Slowed Downin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja asiaa juhlistetaan keikoilla Seinäjoen Provinssissa ja Oulun Qstockissa.

Vuonna 2000 ilmestynyt Slowed Down on edelleen yksi merkkipaalu suomalaisen pop-rockin historiassa. Kemopetrol oli edelläkävijä uudenlaisten äänimaisemien ja eteeristen tunnelmien luomisessa.

Biisintekijä Kalle Koiviston ja solisti Laura Närhen ainutlaatuisen yhteiskemian kyllästämä Slowed Down nosti yhtyeen koko kansan tietoisuuteen, hurmasi kriitikot ja myi kultaa. Albumilta singleksi julkaistu Child is my name oli iso radiohitti. Kemopetrol toi debyyttialbumillaan suomalaisen pop-rockin uudelle vuosituhannelle.

Kemopetrol on julkaissut uransa aikana viisi albumia ja Laura Närhi on luonut menestyksekkäästi uraa sooloartistina. Kahdella kesän 2020 festivaalikeikallaan yhtye soittaa kaikki Slowed Downin biisit sekä joitain valikoituja kappaleita myöhemmiltä levyiltä.

”20-vuotiaan yhtyeemme kunniaksi esitämme niin ikään parikymppisen debyyttialbumimme Slowed Down kokonaisuudessaan kesän festivaaleilla. Työstämme myös paraikaa studiossa uutta hienoa musiikkia, josta puhumme lisää hieman myöhemmin. Ajat ovat juhlavat!”, Kalle Koivisto kommentoi.

Kemopetrolin kesän keikat:
La 27.6. Provinssi, Seinäjoki
La 25.7. Qstock, Oulu

”Slowed Down on mittatilaustyönä tehty maailma, alitajunnan kahlitsematon virta sekä tulevaisuutta enteilevä myrskyvaroitus”, ote Soundin levyarviosta (5/5) vuodelta 2000.

Slowed Down Spotifyssa

Kemopetrol Facebook-sivu
Kotisivu

Dear Moon Rockhopperin edustukseen

Kuopiolainen Dear Moon on liittynyt Rockhopperin edustukseen. Dear Moon kuvailee itseään ”pohjoismaalaiseksi elektronissävytteistä rock -musiikkia tekeväksi yhtyeeksi”. Bändin takapihaa, kotikatua ja olohuonetta ovat niin Berliinin Mauer Parkin sunnuntaiset jamit tomun pöllytessä, Bristolin syljen kyllästämät tienoot graffitteineen, kuin Joensuun Kerubin lasinsiruiset lattiat. Jos Music Television lähettäisi vielä Alternative nation -ohjelmaa, Dear Moon olisi tallennettavissa sen öisiltä soittolistoilta. Rosoisen vaihtoehtorockin ja modernin elektronisen musiikin tienristeyksessä bändi on löytänyt musiikkiinsa niin ilmavuutta ja suuria järvenselkiä, pimeän ja sateisen yön kaihoa kuin alkuvoimaista ja vimmaista junttaamista.

Yhtye koostuu viidestä kokeneesta, maailmaa kiertäneestä muusikosta, osa taannoisen musiikkivientiylpeys Rubikin, osa Ylen soittolistoilla keikkuneen Terhon riveistä.

Yhtye on perustettu Kuopiossa 2019. Bändin debyyttisingle ”Queen of Silence” julkaistiin joulukuussa 2019 ja se sai laajalti kansainvälistä huomiota musiikkimedioissa. Vuoden 2020 alussa bändi allekirjoitti sopimuksen englantilaisen Revolver Records levy-yhtiön (mm. The Stone Roses) kanssa. Ensimmäinen single “AFTERLIFE” julkaistaan maaliskuun 27. päivä ja debyyttialbumi ”Arise” 24. Huhtikuuta 2020.

Facebook-sivu
D
ear Moon Spotifyssa.