Avainsana-arkisto: Mannhai

Mannhai Fu Manchun lämppäriksi

Suomi-stonerin profeetta Mannhai palasi lokakuussa lavalle  kotiluolassaan Semifinaalissa loppuunmyydyllä keikalla. Alkuperäisellä kokoonpanollaan 12 vuoden tauon jälkeen esiintynyt ja tiukassa iskussa oleva bändi ei anna vielä hien haihtua, vaan esiintyy toisen stoner rockin uranuurtajan Fu Manchun kanssa Nosturissa torstaina 27. lokakuuta.

Fu Manchu (USA)
Mannhai
To 27.10.2016 Nosturi, Helsinki

Ovet klo 20, Ikärajaton/K-18
Liput 30,50/31€, ennakko Ticketmaster

Stoner rock -legenda Mannhai tekee paluukeikan!

Stoner rock -legenda Mannhai kokoaa rivinsä kahdeksan vuoden tauon jälkeen yhtä keikkaa varten. Yhtye esiintyy Helsingin Semifinaalissa 14. lokakuuta. Lavalla nähdään vuonna 1999 perustetun yhtyeen alkuperäiskokoonpano. Tällä kokoonpanolla Mannhai on esiintynyt viimeksi vuonna 2004.

Uransa aikana Mannhai julkaisi neljä albumia, teki lukuisia kiertueita ja bändin tunnetuin biisi on klassikoksi muodostunut Spiritraiser. Alkuperäinen laulaja, Xysmassakin laulanut Joãnitor jätti yhtyeen vuonna 2004, jonka jälkeen Mannhai jatkoi uraansa uuden laulajan, Pasi Koskisen kanssa aina vuoteen 2009 saakka.

Lämppärina Semifinalissa nähdään sielukkaaseen ja perinteiseen rockiin nojaava Blue Eyes Sons.

Konsertti:
Pe 14.10. Semifinal
Klo 22:30 Blue Eyed Sons
Klo 23:30 Mannhai

Liput 7,50€ ennakkoon, 8€ ovelta. Ennakkomyynti Tiketti.
https://www.tiketti.fi/Mannhai-Blue-Eyed-Sons-Semifinal-Helsinki-lippuja/41503

Facebook event:
https://www.facebook.com/events/298779130477251/

Kokoonpano:
Joãnitor – Vocals
Ile – Guitar
Oppu – Bass
Junior – Drums

Tuukka Temosen ohjaama Spiritraiser-video: https://www.youtube.com/watch?v=5oqxja22cPI

Mannhai: https://www.facebook.com/mannhaiofficial/