Dharma Guns

Suomen action rock -kentälle viime vuonna ryminällä tullut Dharma Guns julkaisi debyyttialbuminsa "Ex-Generation Superstars" marraskuussa. Albumi on saanut paljon kansainvälistäkin huomiota. Muun muassa brittiläinen Vive Le Rock -lehti antoi albumille 8/10 pistettä ja ranskalainen Rock’n Force kirjoitti levyn sisältävän ”räjähtävää energiaa!”

Levyn biiseistä on lohkaistu neljä singleä, joista jokaisesta on julkaistu myös video. Biisit ovat soineet radioaalloillakin - muun muassa Radio Rock otti yhtyeen debyyttisinglen heti esittelyyn.

Dharma Guns vannoo vanhan koulun katurockin ja protopunkin nimeen. Singalong-kertosäkeet, räyhäkkäät kitarat ja likainen groove muistuttavat heidän omien sanojensa mukaan, mistä rock’n’rollissa on kyse. Sanoitukset peilaavat erilaisia elämänvalintoja kuin itähelsinkiläisellä elämänmenolla höystetty valkoisen pojan blues.

Kesäkuun alussa debyyttisinglen julkaissut Dharma Guns syntyi muun muassa Huuto! ja Turun Romantiikka -yhtyeistään tunnetuksi tulleen kitaristi Peten ympärille. Dandy-punkkareiksi julistautuneen bändin muut jäsenet ovat basisti Edu (ex-Bad Valentines, ex-Plastic Tears), kitaristi Jussi (ex-Brooke Logans, ex-Vanity Ink) ja rumpali Olli (Mönni, Jo Below).

Dharma Guns on bändi, jossa intohimo räiskyy ja asfaltti polttaa! Se näkyy ja kuuluu niin levyillä kuin keikoillakin! 

Päivitetty 20.1.2025

Keikat

PäiväArtistiEsiintymispaikkaKaupunkiLiputMuuta
29.03.2025Dharma GunsKulttuuri Goes BaariHyvinkää
12.04.2025Dharma GunsNirvanaTurkuw/Daze Dolls
19.04.2025Dharma GunsSleaze On The Loose
Bar Loose
Helsinki10/12€w/Plastic Tears ja
The Black Bubbles
FB Event
26.04.2025Dharma GunsBar KoteloTampere
06.06.2025Dharma GunsÄäniwalliHelsinki32/36€w/69 Eyes
FB Event
19.09.2025Dharma GunsRavintola SeiväsKouvola
Rockhopper Agency | Taidemaalarinkatu 12 A 13, 00430 Helsinki | email: rockhopper(at)rockhopper.fi | tel. +358(0)500 904 932
l