Klasu

Klasun esikoisalbumi ilmestyi 27.03.2015 
 
- Kyseessä on albumillinen kaihoisaa mutta kaunista popmusiikkia. Levyllä on kuultavissa perinteisen juurevan lauluntekijämusiikin vaikutteet, mutta sovitukset kurottavat välillä myös kohti isomman bändin sointia, Klasu sanoo.
 
Klasu on Helsingissä asuva laulaja ja lauluntekijä Lasse Toimi. Jo vuosien ajan musiikkia tehnyt Toimi on vaikuttanut mm. kokoonpanoissa Common Tones, Wojciech, Koria Kitten Riot ja Traffic Island. Muun musiikintekemisen ohella hän haaveili pitkään suomenkielisten kappaleidensa äänittämisestä ja esittämisestä – nyt on ensimmäisen soololevyn aika.
 
Klasu on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut kaikki albumin kappaleet itse. Levy on äänitetty huhtikuusta 2013 joulukuuhun 2014 pääosin Noisecamp- ja Redhouse-studioilla Turussa. Levyä on ollut tuottamassa ja äänittämässä Klasun lisäksi Antti Reikko, Matti Vasanen, Oskari Ruohonen sekä Teemu Vänskä.
 
Katso ensimmäisen singlen "Hei onneton" video: https://youtu.be/BFFhBzvp6ds
 
”…näin komeaa popmusiikkia harvoin kuulee.” / Jarkko Fräntilä, Rumba
 
”Klasu onnistuu nivomaan yhteen popin perinteen ja eri tyylisuunnat
eleettömästi, eikä levyllä ole heikkoa lenkkiä.” ***** / Aamulehti
 
”Klasu eli Lasse Toimi osoittaa debyyttilevyllään olevansa enemmän
kuin tavallinen laulaja-lauluntekijä.” ***** / Tamperelainen

Keikat

PäiväArtistiEsiintymispaikkaKaupunkiLiputMuuta
Rockhopper Agency | Taidemaalarinkatu 12 A 13, 00430 Helsinki | email: rockhopper(at)rockhopper.fi | tel. +358(0)500 904 932
l