Irina

Irina on energisellä, monipuolisella ja hienolla tuotannollaan noussut yhdeksi kotimaisen poprockin kiintotähdeksi, jonka lähes kaikki julkaistut albumit ovat yltäneet platinakantaan.

Energistä keikoistaan tunnettu Irina nauttii esiintymisistä ja suosittuna live-esiintyjänä hän on yksi ahkerimmin keikkailevista artisteista Suomessa. Keväällä 2022 saavutti yhden merkkipaalun, johon harva artisti yltää, Irinalla tuli huimat 1000 keikkaa täyteen. 

Irina julkaisi helmikuussa 2021 kahdeksannen albuminsa Haluun olla yksin. Levyn nimikkobiisistä muodostui Irinan uran isoin hitti. Kappale viihtyi 115 viikkoa Suomen virallisella radiosoittolistalla, ollen 9 viikkoa näitä listaykkösenä. 

Levy nousi julkaisuviikollaan fyysisten levyjen myyntilistan kärkisijalle ja oli fyysisten levyjen sekä streamausten yhteislistalla kolmannella sijalla.

Syksyn ajan Irina on ollut studiossa valmistelemassa uutta albumia. Tulevalta levyltä saatiin marraskuussa ensimmäinen näyte Rikoskumppani-single muodossa. Kappale kuullaan myös tammikuussa ensi-iltansa saavassa Pamela Tolan uudessa elokuvassa Järjettömän paska idea.

Ylellä on tänä syksynä jatkunut  myös supersuosittu Elämäni biisi -sarja, jossa Irina on vakiovieraana. 

(päivitetty 25.11.2022)

Keikat

      
Rockhopper Agency | Taidemaalarinkatu 12 A 13, 00430 Helsinki | email: rockhopper(at)rockhopper.fi | tel. +358(0)500 904 932
l